torstai 12. lokakuuta 2023
Pennut ovat syntyneet!
Vihdoin koitti se hetki kun pentujen aika oli tullut saapua maailmaan. Synnytys alkoi maanantai aamuna ja eteni alkuun hitaasti, mutta varmasti. Seurailtiin vierestä lämpöjä ja polttoja. Maanantai vaihtui tiistain puolelle, supistukset tiheni ja petaaminen kasvoi. Tiistai aamuna ponnisteltiin kovasti, mutta ei tuottanut haluttua tulosta. Teimme päätöksen lähteä eläinlääkäriin varmastimaan, että kaikki sujuu loppuun asti hyvin. Aluksi koitettiin ihan oksitosiini pistoksilla sekä kalkkitipalla ja saimmekin ensimmäisen pojan näin maailmaan! Painoa huikeat 403g! Tämän jälkeen tehtiin kuitenki päätös leikata loput sisarukset ulos turvataksemme emää ja pentuja.
Mii sai rauhoitetta, ekalle pennulle maitohuikat ja pika pesut. Mii lähti leikkuriin ja me jäimme lämmittämää poikaa odotushuoneeseen. Minuutit oli pitkiä ja alkoi painaa takana valvotut monet tunnit. Vihdoin odotushuoneen ovi aukesi ja saimme tiedon että pennut ovat kaikki ulkona! Seuraava oven avaus olikin hoitaja joka toi lämpölaatikossa viisi tuhisevaa pientä. Kolmas oven avaus oli Mii jolloin kaikki huokaisi helpotuksesta, koska näky oli sen jälkeen aina yhtä liikuttava.
Pääsimme lähtemään mukanamme kuusi elinvoimaista pentua ja pikkusen vielä tokkurassa oleva Mii. Kotiin kun päästiin nostettiin pienet tissille ja kaikki lähti oikein hyvin syömään. Mii tokeni tokkurasta ja lähti hoitamaan pieniä oikein hienosti. Haluamme kiittää eläinlääkäriasema PetVet;tiä aivan ihanasta huolenpidosta, vaikka saavuimme ylimääräisenä potilaana! Nyt meillä kasvaa pentulaatikossa viisi poikaa ja yksi prinsessa. Tervetuloa siis seuraamaan meidän pentukuplaa :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti